Hei vaan! Nyt on sitten kuopattu Greenit ja aloitettu ensimmäinen miesaloittaja-LC:ni.
Ei, en spoilaa, ilmoitin että tämän aloittaa mies.
Tervetuloa ja kommentoikaa.
P.S, Etenee melko nopeasti, mutta hidastuu toisessa osassa. Osan pituudet tulee pysymään n. 20 kuvassa.

--

Saavuttuaan pihalle Josh hymyili ensimmäistä kertaa vuosiin. Hän oli kestänyt sukunsa mahtailua koko elämänsä, saanut tarpeekseen ja lähtenyt viime yönä matkaan. Nyt hän oli perillä rauhallisessa Cardiffissa, jossa elämä näytti mukavalta.
Onneksi siskoja ei ollut enää tiellä. He kiusasivat Joshia ja pian hän olikin jo koulukiusattu. Hänet jätettiin yksin ja hakattiin, koska häntä luultiin homoksi - vaikkei todellakaan ole.

1_1.jpg
Tässä hän on, suvun aloittajamme Josh. Hän on 19 -vuotias RG -taudin tutkija ja tavoitteena hänellä on perustaa perhe.
Hän on kyllä ujo, mutta kyllä se siitä, kun jonkun löytää.
Rahoillaan - 20 000$ - hän osti pikkuruisen tontin ja rakennutti itselleen pikavauhtia talon. Ei ole kyse kiinteistövälittäjän huijauksesta eikä laskentavirheestä. Mutta miksi se nainen oli katsonut häntä vähän oudosti?


1_2.jpg
Samantien astuttuaan jo valmiiksi sisustettuun kämppäänsä Josh kävi taiteellisena luonteena maalaustelineen kimppuun. Joshin mielestä taidosta olisi hyötyä aina, mutta inspiraatio ei iskenyt.


1_3.jpg
Ai niin, Joshilla on myös koira. Koira on borzoi, narttu ja sen nimi on Lola. Josh rakastaa Lolaa kuin vaimoaan, ja jos se ei olisi koira, hän perustaisi perheen sen kanssa.
Siksipä hän vei Lolan mukanaan lähtiessään vanhasta tunkkaisesta palatsistaan.


1_4.jpg
Viedessään roskia Josh sai idean. Jospa hän tilaisi noidan ennustamaan ja tuomaan hänelle ihanan vaimon, joka voisi perustaa hänen kanssaan perheen.
Rohkeasti Josh heitti mustan, oksennukselta löyhkäävän pussin roskikseen.


1_5.jpg
Tuumasta toimeen! Hankittuaan työtä ravintola-alalta Josh kutsui noidan paikalle ja tervehti tätä. Annettuaan rahaa eukko katsoi häntä vähän omituisesti, pyyhki palloaan
ja alkoi puhua jotain noitakielellä.


1_6.jpg

1_7.jpg
Mies? Ei Josh miestä tilannut, ainakaan noin hirveän näköistä. Eikä nainenkaan, Maaret nimeltään, mikään kaunistus ollut. Lisäksi Maaretin mielenterveys näytti hiukan horjuvan.


1_8.jpg
Kyllästyttyään noidan surkeisiin ennustustuloksiin Josh astui rämäautoonsa ja päätti suunnata
50 -luvun kulmakuppilaan, mistä saattaisi löytyä nirsolle Joshille mies - nainen siis.


1_9.jpg
Juuri ennen lähtöään Josh tapasi tämän näköisen mimmin! Samantien Josh kiirusti juttelemaan tälle ja sai hänen numeronsakin - olisiko humalassa olemisella vaikutusta nopeaan ja helppoon tutustumiseen?
Anyway, ainakin Josh rakastui samantien ja lupasi soittaa.


1_10.jpg
Illalla Josh päätti haluta ylennyksen ja opiskeli hiukan ruoanlaittoa, jotta voisi hurmata Varvun ihanilla kokkaustaidoillaan.
Ehkä hänkin osaisi, mutta Josh oli sitä mieltä, että aidot herrasmiehet tekevät (tuleville) vaimoilleen ruokaa.


1_11.jpg
Töiden jälkeen Josh soitti pomolleen ja valehteli olevansa sairaana (köh) ja soitti Varvulle.
Varpu lupasi tulla, joten Josh alkoi hermoilemaan.


1_12.jpg
Joshin yllätykseksi Varpu tervehti häntä kevyellä suudelmalla.
Mikä yllätyspakkaus.


1_13.jpg
Varpu veti Joshin tanssiin Joshin epäröidessä hiukan. Heidän supatellessaan
Joshin kädet liukuivat "vahingossa" Varvun takapuolelle, joten Varpu oli aivan
innoissaan. Ja Josh rakastui entistä syvemmin. Heillä synkkaa.


1_14.jpg
Joten seuraavana yönä lakanat sauhusivat ja sänky hyppelehti.
Ilman ehkäisyäkö?


1_15.jpg
Illalla Josh ei halunnut enää odottaa. Päivän tuttavuuden, ekan kerran ja monien kuumien suuteloiden jälkeen hän kosi Varpua!


1_16.jpg
Ja hetken päästä Varpu pääsi ihailemaan isoa (teko)timanttia sormessaan.
Se kiilsi, säihkyi ja lumosi Varvun täydellisesti.


1_17.jpg
Lisäksi Varpu muutti taloon ja toi 11 000$.
Siksi Josh suurensi taloa tekemällä isomman makuuhuoneen ja
lastenhuoneen jälkikasvua varten.


1_18.jpg
Seuraavana aamuna Varpu ehdotti naimisiinmenoa lasten varalta.
Josh suostui ja pian kaksi nuorta rakastavaista saivat toisensa ilman todistajia.

--

No niin, siinä ensimmäinen osa :)

- Mitä ensi osassa tapahtuu?
- Mitä tarkoittaa RG -tauti?